...0!

Harjoittelu on viimeistä iltanavettaa vaille tehty. Paljon olen oppinut, mutta myös monen monta kysymystä on herännyt, tuskin olen muistanut puoliakaan niistä kysyä. Teknistä osaamista on kertynyt lypsyroboteista, juottoautomaatista ja rehuvaunusta, ja nautojen käsittely ja tarkkailu alkaa olla jo tutumpaa. Kaikkiaan kesä on ollut antoisa iloineen ja murheineen. Muutaman sairaan ja käsiin kuolevan vasikan seuraaminen vahvisti halua pysyä tällä alalla, ja omalta osaltani tehdä työtä sen eteen, että yksikään pieni naudanalku ei enää kärsi samaa. Toisaalta terveiden vasikoiden riehakkaiden leikkien seuraaminen piristää päivän kuin päivän.

Erittäin lämmin kiitos teille, jotka olette blogia enemmän tai vähemmän useasti käyneet lukemassa. Toivottavasti allekirjoittaneen toilailuiden seuraaminen on tuonut hupia, ja ehkä jotain karjanhoidostakin on jäänyt mieleen. Kiitos myös isäntäväelle ja tilan työntekijöille sekä vakiovieraille (jotka tosin eivät blogista tiedä, ja ehkä parempi niin), ja tietysti

kiitos harjoittelutilan 

(upeat, ihanat ja välillä niin raivostuttavan puupäiset)

 lehmät, hiehot ja vasikat!

1...

Eilen ryhmäkarsinaan viety vasikka aiheutti aamulla melkoista hämmästystä. Juoma-automaatin mukaan se oli mukamas käynyt itse juomassa, vaikka sitä ei oltu automaatille opetettu. Annettiin sille sitten tuttipullosta maitoa, koska eihän se nyt ole voinut saada maitoa, laihaltakin se näyttää... Hetkeä myöhemmin samainen vasikka imi tyytyväisenä automaatilta toista maitoaamiaistaan. Joten uskottava se oli, itse se oli yhden ainokaisen yön aikana uskaltautunut juomapilttuuseen ja tajunnut, mistä maitoa tulee. Ensimmäinen itseoppinut vasikka koko kesänä :)

2...

Karjakko lähti tänään aamulla Viroon, joten olin tänään (ja olen seuraavat pari päivää) töissä lomittajan kanssa. Kyllä hommat vaan sujuu suomeksi paremmin ja varmemmin, kun sentään ymmärretään asiat samalla tavalla. Joka tapauksessa, tänään piti kuulema emännän tulla iltanavetalle, ja sonnivasikoiden piti lähteä välitykseen. Kumpaakaan ei tapahtunut. Varmuuden vuoksi kävin rapsuttelemassa poikia ja muistuttamassa, että käyttäytyvät sitten nätisti autossa ja uudella kotitilallaan.

 

Maanantaina syntynyt sonni pääsi tänään illalla muiden vasikoiden kanssa nukkumaan, niin ei tarvinnut yksin jäädä karsinaan, kun emä on päästetty jo pihattoon kävelemään. Hieman nuorempi, 11. elokuuta syntynyt poju on jo ryhmäkarsinassa. Alla kuva kun vasikka oli vielä äidin hoivissa.

4... 3...

Kolmen päivän päästä on urakka ohi. Silloin loppuu tämä viimeisin 14-päivän työputki, sekä koko maatalousharjoittelu. Onhan täällä  hetki jo oltukin, huhtikuun viimeisenä päivänä tulin ja lauantaina 18.8. on lähtö takaisin kotiin. Pitää oppia taas odottamaan ja jonottamaan kaupungissa, eivät varmaan arvostaisi jos aina raivaisin itselleni tietä tönimällä muita pois edestä lantakolalla. Eikä varmaan vastaantulijoiden utareitakaan saa arvostella, saati ihmetellä miksi vuoden ikäistä ipanaa ei vieläkään ole vieroitettu emästään...

Viimeiset pari päivää ovat olleet suht rauhallisia. Aamulla oli molemmissa roboteissa hälytykset, kun niistä oli potkittu yhden lypsimen maito- ja paineilmaletkut irti. Lehmät eivät olleet päässeet useaan tuntiin lypsylle, ja aika moni makasikin parressaan maitolammikon päällä. Nopeasti putket saatiin takaisin kiinni, ja lehmät pääsivät töihin.

Viimeisin vieroitettu vasikka on toissapäivänä siirretty ryhmäkarsinaan, ja tänään se oppi itse käymään juoma-automaatilla. Emäänsä se kutsuu jo vähän vähemmän, mutta vielä tänä aamuna emä huuteli kovaan ääneen vasikkaansa.  Kyllä se silti pahalta tuntuu ja kuulostaa katsoa, kun emä etsii ja huutelee, mutta pientä ei löydy mistään. Onneksi sentään näkevät toisensa, jos sattuvat samaan aikaan ruokinta-aidalle :)

5...

Oi väärinkäsityksen ihanuutta: sonnivasikat eivät menekään teuraaksi! Ne menevät kyllä teurastamoon, mutta sieltä ne jatkavat eteenpäin eri tiloille kasvamaan. Teuraaksi ne loppujen lopuksi kyllä joutuvat, mutta eivät onneksi aivan pikkuisina ipanoina. Sonnivasikan saa siirtää syntymätilaltaan aikaisintaan kaksiviikkoisena ja vähintään 50 kg painoisena. Siihen ikään ja painoon on vielä paljon matkaa tällä kakaralla, joka oli syntynyt yön aikana:

Tänään lähti taas muutama ummessa oleva lehmä laitumelle. Viittä lähdettiin viemään, mutta kaksi kertakaikkiaan kieltäytyivät lähtemästä pihasta yhtään minnekään. Ne joutuivat takaisin sisälle, kun muut lönkyttivät tyytyväisenä laitumen rehevää ruohoa syömään. Ai niin, ummessaolo tarkoittaa siis poikimista edeltävää aikaa, jolloin tiine lehmä ei lypsä. Lehmä on ummessa yleensä 2-3 kuukautta. Ummessaolon aikana utarekudos lepää ja uudistuu, ja ternimaitoon kehittyy riittävästi vasta-aineita tulevan vasikan tarpeisiin.

Viisi.. viisi on hyvä luku :)

Lisää kuvatuksia

Koska tänään ei tapahtunut mitään erikoista (ihana päivä!), räpsin lisää kuvia.

Alla parsilehmiä. Parsilehmät ovat kaulastaan kiinni parressa. Pihatossa eläimiä pidetään parressa vain lyhyitä aikoja ja vain tarvittaessa, esimerkiksi umpeenlaitettaessa 1-3 viikkoa. Lehmä pystyy parressa makaamaan normaalisti. Parsinavetassa kaikki lehmät ovat jatkuvasti kaulastaan kiinni, eivätkä pääse liikkumaan välttämättä koskaan. Parsinavetat ovat edelleen Suomessa valitettavan yleisiä.

Ruokinta-aita, jonka läpi eläimet saavat rehua ruokintapöydältä.
Aita estää eläimiä vetämästä rehua karsinaan likaantumaan.

Ruokintakäytävä, molemmilla puolilla rehua ruokintapöydällä.

Lantakäytävä, jonka toisella puolella ruokintapöytä ja toisella puolen parsia.

Haarapääskyjä. Navetalla on toistakymmentä pääskynpesää.

Not-so-casual Friday

Mitä lie oli tapahtunut, en tiedä, mutta lantakäytävällä makasi aamulla lehmä, joka ei omin voimin päässyt ylös. Päivystävä eläinlääkäri kävi sitä katsomassa, muttei osannut muuta kuin antaa kipulääkettä ja suonensisäisesti magnesiumia ja kalsiumia, jos lihashalvauksesta olisi ollut kyse. Lehmää yritettiin muutama tunti saada telineellä ylös, mutta kun ei se edes yrittänyt saada jalkoja alleen, niin telineellä sitä ei pystynyt siirtämään. Iltapäivällä saatiin se kiskottua lähimpään karsinaan, että saatiin raukka edes pois lantakasoista ja muiden jaloista. Ei se juonut, ei syönyt, makasi vain ja valitti. Illalla kävi toinen eläinlääkäri antamassa lisää kalsiumia, mutta turhaan. Lehmä lähetettiin vihreämmille laitumille.


Koska harjoittelupäivät vähenevät, ja koska halusin muuta ajateltavaa kuin loukkaantuneen lehmän, napsin muutamia yleiskuvia navetalta. Kas näin:

Pihattoa, edessä lantakäytävä.
Seinä on heti kuvan ottamisen jälkeen pesty vitivalkoiseksi.

Saman lantakäytävän toinen puoli.

Esikuva ja Örve jonottavat lypsyrobotille.

Eilen syntynyt sonnivasu emän hoidettavana.

 PS.

Yllätystarkastus!

Aamulla odotti iloinen yllätys, kun eilen nupoutetut vasikat loikkivat ja leikkivät tavalliseen tapaan. Ruokakin maistui, eivätkä yhtään säikkyneet kun menin karsinaan heitä tervehtimään. Itseasiassa päinvastoin; taisi lisätilan saaminen todellakin tehdä hyvää ipanoille!

Vajaa tunti ennen aamunavetan päättymistä navetalle tallusti tuntematon rouva, joka kertoi olevansa meijeristä, ja kyseli onko emäntä paikalla. Harras toiveeni ei toteutunut: poissa oleva emäntä ei päässyt navetalle, joten minä sitten emännöin tarkastajan yllätysvisiittiä. Hyvässä hengessä se meni, pohdittiin utaretulehdustilannetta navetalla ja käytiin vilkaisemassa robottien kunto. Lehmät saivat kiitosta pelottomuudestaan ja rauhallisuudestaan, ja vasikoidenkin hyvää kuntoa ja pirteyttä kehuttiin, samoin hiehojen parantunutta tiinehtyvyyttä. "Peloton" on tosin aika lievä ilmaus lehmälle, joka änkee viereen paijattavaksi, ja kääntelee päätään niin että rapsuttelet juuri oikeasta kohdasta...

Vasikoiden erittäin huono päivä

Ei-tilanhoitaja-vaan-työntekijä uurasti taas tänään Kärcherin kanssa, ja nyt on navetalla sen näköistäkin että painepesurilla on ollut osuutta asiaan. Nuorkarja ja vasikat saavat olla nyt putipuhtaissa karsinoissa, ja kun vasikat vielä jaettiin kahteen karsinaan, niillä on vihdoin riittävästi tilaa. Ja tilaa ne nyt tarvitsevatkin, että voivat rauhoittua. Pesun aikana vasikoita siirreltiin karsinasta toiseen, ja nälkäkin varmaan oli kun yöllä isommat olivat taas kiskoneet juottoautomaatin letkun irti, eivätkä pienemmät saaneet maitoa. Kaiken kukkuraksi iltanavetalla odotti karsinallinen tokkuraisia ipanoita: vasikat oli nupoutettu. Onneksi sentään automaatin letkua ei enää voi vasikka repiä irti, joten illalla ja yöllä saavat hakea rauhassa lohtumaitoa.

Mahdoinkohan aiemmin jo selittää mistä nupoutuksessa on kyse? Luultavasti, mutta muistutuksena: nupoutus tarkoittaa naudan sarvenalkujen polttamista. Pitkään se tehtiin ilman mitään kivunlievitystä, mutta vihdoin karjanomistajat löysivät omatuntonsa, ja nykyään rauhotus, puudutus ja kipulääke ovat yleistymässä. Vasikka siis rauhoitetaan ensin. Rauhoitus ei vaikuta kivun tuntemiseen laisinkaan, joten sarvien tyvet puudutetaan, ja samalla pistetään kaksi päivää vaikuttava kipulääke. Itse nupoutus tehdään 700-asteisella nupoutusraudalla, jota painetaan sarvenalun päälle noin 20 sekunnin ajan. Polttaminen tuhoaa sarvea ympäröivän kudoksen, jolloin se ei pysty kasvattamaan sarvea. Tutkimusten mukaan nupoutuksen jälkeinen kipu kestää viisikin päivää, joten annettu kipulääkityskään ei oikeastaan ole riittävä. Sarvellinen karja on kuitenkin sekä eläimille että työntekijöille todellinen turvallisuusriski, minkä lisäksi sarvet ovat tiellä eläinten syödessä ruokintapöydästä. Nupoutus on siis hyvä tehdä, mutta omasta puolestani odottaisin vieläkin tehokkaampaa kivunlievitystä.

(c) http://www.maitoamaalta.fi/sarvetonta-sopua/

Pedikyyripalvelusta päivää

Maanantai meni lehmien perässä juostessa ja paikallaan nököttäessä. Navetalle tuli nimittäin sorkkahoitaja, joten pedikyyriin meneviä lehmiä piti ajaa kaksi kerrallaan odotuskarsinaan. Välissä hain lehmiä karsinan lähelle odottelemaan, ja kun ne kuitenkin karkasivat, hain ne uudestaan. Yhteensä 23 lehmää ja hiehoa sai sorkkansa hoidettua. Yleisimpiä vikoja taisi olla valkoviivan repeämä ja anturan vertymät, muutamia kantasyöpymiäkin oli ja yksi paise. Lisää tietoa sorkkavaivoista löytyy SSHY:n eli Suomen Sorkkahoitajien Yhdistyksen terveysmerkinnät-sivuilta.

Tänään olisi muuten ollut normipäivä, mutta tilanhoitaja (joka muuten ei ole tilanhoitaja vaan kuulema ihan vaan työntekijä) oli saanut hiehojen osaston pestyä, joten sinne oli aika siirtää uudet asukkaat. Jostain syystä minä sain kunnian seistä hiehokarsinassa, ja estää sinne tuotujen elukoiden karkaamista takaisin, kun muut vielä tulivat avoimesta portista sisään. Lievästi ahdistava tunne seistä nurkassa lantakolan kanssa, kun kahdeksan nuorta mutta suurta, villiä ja jännittynyttä tai pelkäävää hiehoa pomppivat, potkivat ja laukkaavat edes takaisin. Yritä siinä sitten muistaa, että eläinten kanssa pitää aina olla rauhallinen... Ei muuten ole ihan helppoa sanoa "noooh, oles nyt siinä", kun suusta meinaa koko ajan tulla "Älä nyt p*rkeleen hullu päälle tule!!" Melko pian hiehot rauhoittuivat uuteen asumukseensa. Iltanavetalla elämä sujui jo normaaliin tapaan :)

Viimeinen rutistus

Vapaat on vietetty, viimeisen kerran. Parin päivän poissaolon jälkeen mitään suurempaa ei ollut muuttunut, vaan navetalla kaikki oli kuten ennenkin. Vasikoita ei ollut tullut lisää, mutta kaksi viimeisillään tiinettä mammaa oli otettu karsinoihin jo odottamaan poikimista. Karjakon mukaan viikonloppu oli mennyt melko rauhallisesti. Isommilla vasikoilla oli tosin ollut eilen kivaa, useampikin oli ottanut ja lähtenyt tutkimaan maailmaa... emäntä ja karjakko olivat niitä sitten ajaneet ja houkutelleet takaisin, ja ilmeisesti joka sorkka oli lopulta löytänyt tiensä takaisin omaan karsinaan. Oli pienillä ollut hauskaa!

Harjoittelua jäljellä 14 päivää, tai oikeastaan 13,5. Eikös oo hieno aamukampa, ihan itte Paintilla piirsin :p

Ylös lehmä, ylös!

Väki vähenee, pidot ei parane. Aamulla lähti viisi lehmää ja yksi hieho taas kohti Paimion teurastamoa. Pääluku navetassa siis tällä hetkellä 233. Teurasauton lähdettyä ihmettelin ruuhkaa toisen lypsyrobotin edessä. Alfahan se sinne oli kipeän koipensa kanssa kellahtanut, suoraan robotin eteen, eikä suostunut liikahtamaan. Sitä työnnettiin, vedettiin ja autettiin kasaamalla käytävälle keko turvetta ja soraa, mutta lehmä ei vaan saanut takajalkoja alleen. Lopulta kasattiin nostoteline käytävälle, nostettiin lehmä jaloilleen, ja telineen kanssa kävelytettiin se karsinaan. Siellä Alfa sitten seisoi ihan nätisti niin kauan, että se saatiin kannukoneella lypsettyä.

Tilalla olevan telineen tyyppisestä lehmän nostotelineestä ei löytynyt kuvia, mutta kyseessä on kutakuinkin alakuvan mukainen härveli (kuvassa suomalainen Mullinturva-teline).  Pyöriä tosin ei ole, liinojen tilalla on kunnollinen leveä nostomatto ja vinssejä käännetään ketjuista vetämällä, ei kammilla.

(c) Lieksan RHS-metalli

Hyvinvoinnista huolestuneille kerrottakoon, että lehmä on suuri, painava, ja melko passiivinen eläin. Jos se kaatuu eikä pääse heti itse ylös, se ei juuri yritä enää. Jos ylösnousu tuottaa kipua tai jalka on heikko, lehmä ei välttämättä yritäkkään nousta. Pitkään makaavan lehmän pötsitoiminta lakkaa, pötsi täyttyy kaasulla ja lehmä tukehtuu pötsin painaessa keuhkoja. Tuotoskauden lehmät on lisäksi lypsettävä kahdesti päivässä niiden hyvinvoinnin takia, eikä makaavaa lehmää voi lypsää. Makaaa lehmä on siis saatava ylös, jos se halutaan pitää hengissä. Nostoteline on tarkoitettu juuri siihen. Se ei ole mikään moderni kidutusväline eikä lehmän riippumatto, vaan tapa nostaa suuri eläin ylös ja siirtää haluttuun paikkaan lepäämään.

Navettabileet

Aamunavetta meni rauhallisesti, mutta vain koska tulin paikalle vähän emännän jälkeen. Oli kuulema yöllä ollut hyvätkin bileet: muutama lehmä oli karannut alueeltaan, ja hengaillut pitkin navetan käytäviä sontimassa ja tutkimassa. Muun muassa vasikoiden tiivisterehusäkki oli kummasti keventynyt, ja siihen oli tullut turvan muotoinen kolo. Lehmien oma, lähes tyhjä tiiivisterehusäkki löytyi useampana revittynä palasena vasikoiden karsinasta. Sairaskarsinan asukkaat olivat mystisesti vaihtuneet; potilaat olivat lähteneet ja tilalle oli tullut pari muuta uteliasta...

Iltanavetalla olikin sitten vähän rauhattomia elukoita, liekö odottivat jo yötä ja seuraavia kekkereitä. Saatiin ne sentään lypsettyä ja ruokittua, ja ehdin siinä sivussa kuivittaakin eli lisätä kuivaa turvetta parsiin. Karjakko palasi tänään Virosta Suomeen, ja ilahduttaa meitä kaikkia taas huomenna lähes käsittämättömällä suomi-viro-sopotuksellaan. Huomisiltana suuntaankin nokan kohti kotia taas muutamaksi päiväksi :)

Kipinöintiä

Eilinen iltanavetta päättyi komeasti, kun viimeisen rehunjakokierroksen lopuksi rehuvaunun johto heitti pirteän kipinäsuihkun, ja koko vaunu pysähtyi parisen metriä ennen maalia. Sähköjohto oli kuulema mennyt poikki, mutta onneksi tilanhoitaja korjasi sen aamulla, eikä aamupalatarjoilu myöhästynyt liikaa.

Tänään aamulla kipinöikin sitten oikein kunnolla, kun samainen tilanhoitaja hitsasi lantaraappaa kuntoon. Lehmät katselivat uteliaana toimitusta, ja olisivat varmaan ojentaneet auttavan sorkankin, jos en olisi hätistellyt niitä kauemmas. Nuorkarja sentään hieman säpsähti, kun niiden vieressä alkoi rälläkkä ulvoa ja hitsipilli välkkyä. Sen enempää asia ei niitäkään kiinnostanut, muutama tosin olisi ihan väen vängällä halunnut tutustua lähemmin operaatio Lantaraapan Korjaukseen.  Urhea hitsausvahti (= minä) pysyi kuitenkin vartiossa, joten säästyttiin kärventyneiltä lehmän turpakarvoilta. Ja raappa on taas kuin uusi!

Yksinäinen maanantai

Aamunavetta meni rutiininomaisesti, vaikka töihin palannutta tilanhoitajaa lukuunottamatta yksin olinkin. Ruokin elukat, siivosin karsinat ja parret, vein laiskoja lypsylle jne. Ensimmäistä kertaa tilasin siementäjän itse paikalle, ja hain pari lehmää häntä varten karsinaan valmiiksi. Kiitti hyvästä palvelusta, kun ei tarvinnut etsiskellä lehmiä pitkin pihattoa. Päästin aamulla myös eilen jalkansa satuttaneen Alfan pois karsinasta, eikä sorkan alueella näkynyt mitään vaurioita. Säikähdyksellä siis selvisi pienestä kaatumisestaan.

Iltanavetta meni sekin yksin, emännän piti lähteä puolen tunnin jälkeen kakkukahveille. Tarkistin töiden ohella lehmän, joka aamulla ei vielä minusta ollut kiimassa.. no, sillähän oli hännässä verta, eli kiima oli ohi jo. Pahus.

Koska en keksi mitään kirjoitettavaa, laitan tähän pari kuvaa väsyneistä ja kylläisistä vasikoista...

PS. Tilastojen mukaan blogia on vilkaistu nyt jo yli 1000 kertaa, enemmän tai vähemmän vahingossa.

So(r)kka irti!

Navetassa sattuu ja tapahtuu. Tänään piti useamman prostaglandiinipiikin saaneen lehmän olla kiimassa. Kun siementäjä sitten tuli noin klo 11.30, häntä odotti kaksi siemennettävää ja kaksi tarkistettavaa eläintä. Lopputulos: siemennettiin kaksi lehmää joita piti vain katsoa, koska eivät näyttäneet kiimaa, ja yksi hieho jonka piti poikia huomenna, mutta joka olikin tyhjä. Ei siemennetty "varmasti kiimassa" olevaa, koska se oli jo tiine.

Auts! Paarma puri kädestä. Vissiin kolmas paarmanpurema tänään.
 
Iltanavetan ratoksi molemmat lypsyrobotit sekoilivat yhtä aika ja erikseen. (tässä välissä sain soiton pomolta, robotti hälyttää. Kävin navetalla.) Lisää vauhtia iltaan toi Alfa, joka poistuessaan väkirehukioskilta liukastui, ja levähti maahan takajalat sammakkoasennossa, oikea sorkka jumissa lantaraapan rakenteissa. Liuta lehmiä ympärillä odottamassa, että kaveri nousisi pois edestä ja he pääsisivät vuorostaan syömään. "No niin, hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!". Vetämällä ja työntämällä saatiin sorkka irti, kun lehmä itsekin osallistui pelastusyritykseen. Tehtävä suoritettu!

Huomisaamun olenkin sitten itsekseni navetalla, eli Matti Nykäsen kuolemattomin sanoin ihan "up yours". Huomenna nähdään miten pitkälle harjoittelijan hyppy kantaa...

Lehmänpäiviä

Rauhallinen päivä takana. Karjakko lähti kotiinsa Viroon eilen, joten olen lomittajan kanssa tänään ja huomenna. Aamulla eilen kiukutellut nuori lehmä meni kiltisti lypsylle, eikä ongelmia aiheuttanut kuin kohta poikiva hieho, joka piti saada navetan yhdeltä puolelta toiselle. Se ei ollut ilmeisesti aiemmin käynyt toisella puolella lainkaan (vaikka sinne pääsee käytävää pitkin milloin vain), joten hieho iski nelisorkkajarrutuksen aina muutamaa metriä ennen käytävää. Saatiin se kyllä lopulta karsinaan saakka. Valitettavasti näyttää siltä, että utare ei ole kehittynyt ollenkaan, joten todennäköisesti hieho ei olekaan tiineenä eikä siis poi'i.

Iltapäivällä vein laitumelle kivennäisiä, ja ihailin samalla ohi lepattavia perhosia. Lehmät eivät sentään olleet niin kiireisiä kuin perhoset: laidunsivat rauhassa, ja kävivät välillä vesialtaalla juomassa tai hakemassa katoksesta kivennäisiä. Viettävät varsinaisia lehmänpäiviä :)

Korvamerkintöjä

Yhdenkin vapaapäivän aikana ehtii ladata akkuja varsin hyvin. Energia tulikin tarpeeseen, kun toissapäivänä poikinut lehmä piti saada elämänsä ensimmäistä kertaa lypsyrobotille. "Eeeeeen mene. En. EN MENE! Käännyn tuosta.. ja pyörin tässä... saat pitää viljaämpärisi siellä robotissa, en halua!" Lopulta lehmä saatiin robotille riimusta kiskomalla. Kovin traumaattinen kokemus ei lehmälle selvästi ollut, sillä heti robottiin päästyään se upotti päänsä rehulaariin ja alkoi mussuttaa tyytyväisenä. Maitoa tosin ei juuri tullut. Lehmä voi pidättää maitoaan jos se pelkää, sillä on kipuja tai sillä on pieni vasikka (kuten tässä tapauksessa). Huomisaamuna uusi reissu, eiköhän se aika pian ala sujua itsestäänkin.

Allflex Ultra Senior -korvamerkit.
(c) Evira

Korvamerkkiä vailla olevat vasikat saivat tänään omat keltaiset "korvakorunsa". Korvamerkki laitetaan pihdeillä korvanlehteen kahden verisuonen väliin alueelle, jossa ei ole hermoja. Merkin laittaminen ei siis juurikaan satu (?), eikä sen laittaminen aiheuta verenvuotoa. Ainakaan vasikoita koko toimenpide ei kiinnostanut. Yksi heilutteli korviaan hetken, muut eivät piitanneet senkään vertaa.

Varsinainen korvan läpi menevä osa on noin 1-1,5 mm paksu, mutta itse merkki on toki isompi. Eviran tammikuun 2010 nautaoppaassa kerrotaan, että jokainen nautaeläin Suomessa on merkittävä kahdella korvamerkillä. Merkitöntä nautaa ei saa siirtää, myydä, eikä vastaanottaa. Kuvan merkeissä numero "0361" näkyisi eläimen vasemman korvan etu- ja takapuolella, ja oikean korvan takapuolella. 0361 on eläimen Suomessa yksilöivä numero, jota käytetään Maatalouden Laskentakeskuksen tilastoissa. Numero 272 tulee oikean korvan etupuolelle, ja se on naudan numero sen omassa karjassa. Tähän merkkiin on usein kirjoitettu myös naudan nimi. Merkki uusitaan vain, jos se putoaa, mutta pääasiassa nauta kantaa samoja korvamerkkejä koko ikänsä.

Korvamerkit aikuisella ja vasikalla

Älä aliarvioi äidinvaistoa

Vapaapäivän aamuna ehtii miettiä aiempia kokemuksia, ja etenkin eilistä. Eilen syntyi nimittäin taas uusi vasikka, jälleen ensikolle, joka väriltäänkin muistutti Eerikaa. Eerikan puolustushyökkäyksen mustelmat edelleen tummina käsivarressa katselin, kun vasikan synnyttyä emä makaili rauhallisesti paikallaan karjakon kuivatessa pärskivää ja pirteää lehmävasikkaa. Uskoni emän äidinvaistoihin ei varsinaisesti kasvanut, kun se pian löntysti vasikan pään viereen, kumartui sitä kohti.. ja ammui matalasti suoraan vasikan korvaan. Möö! Kun tämä ei tuottanut näkyvää tulosta, emän seuraava yritys oli ilmeisesti pureskella vasikan korvaa (huom, lehmillä ei ole edessä hampaita kuin alhaalla, joten "pureminen" ei ole ihan oikea ilmaisu). Pikkuhiljaa nuoren ensikon pään päälle syttyi lamppu, ja se alkoi nuolla vastasyntynyttään kuivaksi. Otteet tosin olivat niin rajut, että koko vasikka hytkyi ja heilui, ja kova kiirekin näytti emällä olevan. Toimitusta säesti vähän väliä vasikan korvaan kajautettu "mööööh". Näytti siltä, että "vuoden äiti" -palkinto saa odottaa vielä hetken.

Iltanavetan alussa vasikka oli jo kuiva, ja makoili emänsä vieressä kaikessa rauhassa. Koska ei ollut varmuutta oliko vasikka saanut maitoa, yritti karjakko johdattaa pientä utareelle. Sorkkaahan sieltä tuli,  vasikka kellahti kumoon, ja emä yritti töniä karjakkoa ulos karsinasta. Koska karjakon mielestä emä potkaisi vasikkaa eikä häntä (rohkenin epäillä), niin vasikka siirrettiin viereiseen karsinaan turvaan. Yritin juottaa sille lämmitettyä maitoa, kun ipana teki mitä vauvat yleensä: sonti. Emä yritti nuolla vasikkaansa kaltereiden läpi.
Hetkinen.
Jos sieltä tulee jotain ulos, jotain on mennyt myös sisään.
Ja tuo emä on kyllä varsin kiinnostunut ipanasta. Voi perhana, olen todellakin arvioinut väärin ja pahasti.
Maitopullo lensi nurkkaan, kun hoputin vasikan ylös ja takaisin äiteen viereen naapurikarsinaan. Ei mennyt minuuttiakaan, kun se jo imi tyytyväisenä utaretta emän nuollessa vasikan hännäntyveä. Niinpä niin, emä oli hyvinkin tajunnut mistä on kyse, mutta minä ja karjakko emme. Posket punaisina häpeästä katsoin parhaaksi jättää tuoreen äidin lastaan hoitamaan.


Selkeää ja mielenkiintoista lisätietoa emän ja vasikan suhteesta löytyy MTT:n koulutusmateriaalista: Naudan käyttäytyminen ja käsittely. Nautojen käsittelystä yleensä on kerrottu Johanna Mattilan lisensiaattityössä  Nautojen käsittely.

PS. Myöhäisenä bonuksena kesäisiä näkymiä iltakävelyn varrelta (kaikki blogin kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi):

 

Esimiestyön ohjeita

Tänään ei keskustellakaan lehmistä tai maataloudesta, vaan pureudutaan esimiestyön saloihin. Esimies on tärkeä osa työyhteisöä: hän ylläpitää tiimihenkeä, varmistaa edellytykset erinomaiselle tulokselle ja huolehtii sekä henkilöstöstä että muista resursseista. Tässä muutamia ohjeita hyvälle esimiehelle.

Hyvä esimies, muistathan nämä!

1.  Älä ole helposti tavoitettavissa, äläkä anna varanumeroa, josta muun päätösvaltaisen henkilön saa kiinni. Työntekijöistä tulee luovia ongelmanratkaisijoita, kun he keksivät itse mistä kiikastaa, ja miten ongelma ratkaistaan.
2. Ole työpaikalla satunnaisesti. Työntekijät pysyvät varpaillaan, kun eivät tiedä milloin palaat paikalle. He pysyvät myös omatoimisina, kun eivät voi aina tukeutua sinuun.
3. Älä kerro tulevista tapahtumista. Työntekijät oppivat sopeutumaan nopeasti, kun asiat tulevat yllätyksenä tai hyvin lyhyellä varoajalla. Työpäivään tulee mukavaa vaihtelua, kun yhtäkkiä pitää esimerkiksi osata auttaa putkimiestä.
4. Katoa sattumanvaraisesti, sanomatta minne menet tai milloin tulet paikalle. Kts kohta 2.
5. Älä tuhlaa liikaa aikaasi työturvallisuusasioihin. Tiedäthän mitä sanotaan: jos kissa kerran polttaa tassunsa kuumalla liedellä, se ei hyppää sinne uudelleen.
6. Kerro työntekijöille eri asioita. Kun yksi tietää toista ja toinen toista, työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus ja kommunikointi paranee. Myös ristiriitaisten asioiden kertominen auttaa.
7. Huolehdi siitä, että työntekijöillä ei ole yhteistä kieltä. Kaikkien kielitaito ja elekielen tehokas käyttö tehostuvat, ja fyysistä työtä tekevillä aivojumppa on hyvää vaihtelua.
8. Älä kerro, mitä olet tehnyt ollessasi työpaikalla. Anna työntekijöiden tutkia ja selvittää, mitä pitää tehdä vielä ennen vuoron päättymistä. He oppivat itse huolehtimaan asioiden valmistumisesta.
9. Pidä etäisyyttä. Älä kerro itsestäsi tai perheestäsi, äläkä kutsu työntekijöitä kotiisi, vaikka he asuisivat työpaikalla (esim. rakennustyömaa) tai sen vieressä. Etäisyys korostaa asemaasi ylempänä hierarkiassa, mikä lisää työntekijöiden kunnioitusta sinua kohtaan.
10. Älä opeta työntekijöitä. Anna heidän kokea keksimisen ja löytämisen riemua! Työntekijät ovat iloisia keksiessään, mistä valot saa päälle, tai että heidän asuinrakennuksessaan on sauna.

 Työn, ja etenkin sen johtamisen, iloa!

Maanantai. Taas.

Googlen tilastojen mukaan tätä blogia on vilkaistu yli 700 kertaa. Toisaalta, Googlen mukaan tänne viittaa verovapaasti tupakkatuotteita myyvä jenkkiyritys airportcigarettes.com, joten tiedä häntä sitten...

Maanantai alkoi harmaana ja sateisena. Navetalla oli kuitenkin kaikki hyvin, vasikat juovat hienosti uudesta automaatistaan ja pienemmille aamumaito maistui tuttipullosta. Nuorin vasikka on vielä emän kanssa, kuten kuuluukin. Lehmien puolella olikin sitten vauhdikkaampaa, kun muutama päivä sitten tehtyjen tiineystarkastusten yhteydessä useampi lehmä sai prostaglandiini-piikin. Jos lehmä ei ole tullut kiimaan pitkään aikaan, eikä ole tiineenä, sillä todennäköisesti on kiimaa estävä eli persistoiva keltarauhanen. Normaalisti keltarauhanen surkastuu, jos eläin ei tiinehdy. Prostaglandiini tuhoaa keltarauhasen, jolloin lehmät tulevat 4-6 päivän päästä kiimaan. Siellä ne aamulla hyppivät toisensa selkään, tai ravasivat levottomina ympäriinsä etsimässä sopivaa miestä (mainittakoon että navetalla ei ole yhden yhtä aikuista sonnia). Seminologi ne siemensi, ja huomiseen mennessä kiimat ovat ohi ja rauha palaa maan ylle. Näiden eläinten osalta.

Eerika, tuo entinen hullu hieho, on nykyään ihan tavallinen lehmä. Eilisen lypsyepisodin jälkeen se ei ollut itse käynyt robotilla, mutta meni sinne oikein kiltisti tänään aamulla. Johdatin lehmän robotin tuloportille, jossa lähestulkoon näin lampun syttyvän Eerikan päässä: "Ainiin! Herkkukaappi!" Sinne se tallusti väkirehuaan mussuttamaan, tyytyväinen ja täyspäinen lehmä.

Hullun hiehon saaga jatkuu

Olipas rauhallinen ja aurinkoinen sunnuntai! Aamunavetta meni rutiinilla ja ilman kommelluksia, vaikka ylimääräistä työtä tuotti pikkutankin (maitotankki, jossa pidetään vasikoille annettava maito kylmänä) käsin tehtävä pesu ja imemisen estorenkaan laitto yhdelle lehmälle. Imemisenesto on siis muovinen tai metallinen puoliympyrä, joka laitetaan muiden utareita imevän lehmän nenään. Se ei mene sierainten väliseinästä läpi. Renkaan reunalla olevat piikit voi asettaa joko ylös- tai alaspäin, jolloin ne pistävät joko imettävää lehmää (jolloin se itse häätää imijän pois) tai imevän lehmän nenää. Imeminen pitää estää, koska kun lehmän vedintä imetään, vedinkanava (maidon ulostuloreitti) pysyy avoimena. Silloin sinne pääsee herkästi bakteereita, ja utare tulehtuu.

Aiemmin mainittu "hullu hieho" Eerika on rauhoittunut. Se käy vasikkakarsinan portilla haistelemassa vasikkaansa, mutta pikkuista ei emä enää kiinnosta. Yleensä jo vuorokauden vieroitettuna ollut vasikka jättää karsinan viereen tulleen emänsä huomiotta. Jokatapauksessa Eerika kieltäytyi aamulla menemästä lypsyrobotille. Illalla sitten ohjattiin ja jahdattiin ja maaniteltiin ja karjuttiin ja houkuteltiin sitä puolisen tuntia.  Lopulta karjakko juoksi hölkkäävän lehmän perässä navetan käytävää pitkin, ja Eerika-parka ehti jarruttaa vasta kun etujalat olivat jo lypsyrobotin puolella. Hetken se mietti, kehtaisiko vielä pakittaa, mutta menipä sitten kuitenin lypsylle ja syömään robotin antamaa väkirehua. Päästyään pois robotilta...
... se kääntyi 180 astetta ja yritti takaisin uloskäyntiportista.
Jos vaikka saisi lisää sitä hyvää rehua?

Lauantaikuulumisia

Miksi sä olet siinä jos
sulla ei ole maitoa?

Eilinen meni muistaakseni melko rutiinilla. Muutamia lehmiä siemennettiin, varsin kansainvälisissä tunnelmissa. Seminologilla oli nimittäin mukanaan ranskalainen opiskelijapoika, varmaan alta 18v, joka puhui heikkoa englantia. Minun piti sitten selittää hänelle navetasta, kun muilla ei (muka) kielipää riittänyt. Välillä karjakko kävi puhumassa meille viroa...

Eilen piti viedä minut telonut hieho lypsyrobotille, kunhan se ensin oli saanut rauhoittavaa lääkettä. Eihän se raukka päässyt edes karsinasta ulos, kun silmät lupsuivat kiinni ja jalat meinasivat pettää alta.. hänet lypsettiin sitten kannukoneella karsinassa. Tänään lehmä oli jo rauhallinen, joten neiti ajettiin kolmen naisen, kahden köyden ja kahden lantakolan avulla robotille. Kun ei neitiä huvittanut niin ei huvittanut! Meni se sitten lopulta, ja varmaan olokin helpottui kun utare tyhjeni.

Tänään olikin aamulla ensin siivousta, sitten siemennyksiä, ja sitten kiskottiin taas vasikkaa joka päätti tulla peffa edellä. Sonnihan sieltä tietysti tuli, pääsee aikanaan kahdelle edelliselle sonnipojalle seuraksi. Ilta meni muuten nopeasti ja mukavasti, mutta salamatkustajana paitani alle eksynyt hämähäkki ehti puremaan muutaman kerran, ennen kuin sain sen ... tuota... sanotaan nätisti että sain sen pois. Jäljet ovat kuin hyttysenpuremasta, mutta ei kutia vaan pistää. Argh!

Hieho höyhensaarilla
(lehmät nukkuvat syvää unta  ~4h päivässä, noin 15 min kerrallaan)

 

Masuista päätellen ruokalepo on paikallaan

Tänään syntynyt sonni, turkki vielä märkä

Turpakeikkaa ja tiineyksiä

Eilen illalla opittua: tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Vuoden työturvallisuusvinkki: älkää koskaan laittako porttia kiinni, kun menette vastapoikineen ensikon karsinaan. Jättäkää aina itsellenne hätäpoistumistie. Sitten ei tarvitse kieriä maassa, kun hieho käyttää teitä rättinä siivotakseen lattian ja metalliaidat. Karjakonkaan ei tarvitse avata porttia, jotta voitte ryömiä ulos karsinasta, kun ette jaloillennekaan pääse. Jos sitten vielä selviätte kokemuksesta mustelmilla, älkää lototko: hyvä onnenne on käytetty loppuun.Kyseinen ensikko on muuten tänään hyökkinyt kaikkien päälle, jotka pysähtyvät liian kauaksi karsinan lähelle. Se ei eilen antanut vasikkansa juoda, joten vasu oli yön toisen (kohta poikivan) lehmän hoivissa. Aamulla vasikka sai emältään maidon sijasta potkun, joten lapsi on nyt turvassa omassa karsinassaan levottoman emän kieppuessa hormonimyrskyssään.

Tänään aamulla tuli asentaja laittamaan uuden vasikoiden juoma-automaatin! Se on superhieno, uusi, punainen ja kiiltävä Lely Calm. Toivottavasti joku joskus opettaa miten sitä käytetään, koska illalla vasikoiden pitäisi taas saada maitoa tästä uudesta härvelistä. Asentajan mukaan uusi automaatti on "hyvin samanlainen kuin edellinen, paitsi vähän erilainen". Selvä, selvä... Jännitys jatkuu illalla, kun eläinlääkäri tulee tekemään tiineystarkistuksia. Kierrellään siis ympäri navettaa etsimässä lehmiä, avustamassa tohtorineitiä ja merkkaamassa ylös onko siemennys tärpännyt vai ei.

Niin, ja tietysti juotetaan sitä pientä hullun hiehon vasikkaa, ja rapsutellaan ja lässytetään sille. Ettei jää traumoja. Kenellekään.

Jaha, pomo soittaa. Pitää mennä katsomaan miten vasikoita juotetaan. Moikka!

Vasikkavideoita

Jo muutaman päivän itsekseen mörissyt ja huimaan kokoon paisunut lehmä poiki tänään. Ehdittiin karjakon kanssa jo arvella, tulisiko sieltä sittenkin kaksi vasikkaa, kun emä ei meinannut muutama viikko sitten mahtua pihaton portistakaan. Mutta yksi siellä vain oli, lähes yksivärinen reipas sonni, jota emä alkoikin pian hoitaa. Toisin kuin sonnit yleensä, tämä kaveri oli jo parissa tunnissa jalkeilla. Utareen löytämisessä tarvittiin tosin vähän apua, mutta löytyi sekin lopulta.

  

 Muutkin vasikat ovat pärjänneet hienosti, ja pienimmät ovat alkaneet juomaan automaatista varsin ahneesti maitoa. Aamunavetan alkaessa klo 7 tarkistan välillä vasikkakohtaiset juodut maitomäärät, ja muutamalla on siihen mennessä jo koko päivän annos (5-7 litraa) juotuna... Nälkä ei kuitenkaan pääse yllättämään, sillä vasikoilla on aina heinää ja säilörehua saatavilla. Aamuisin saavat lisäksi viljaa ja tiivisterehua. Jopa Jekku, 2,5 kuukauden kypsässä iässä, pysyttelee enimmäkseen kuivarehussa. Alussa Jekullakin oli ongelmia tajuta mistä kohtaa se maito oikeastaan tulee...

PS. Emännän poika ei olekaan perämies, eikä "B-rapun poikia"! "Peremees" tarkoittaakin isäntää!

Lely lypsää

Koska aamunavetalla ei tapahtunut mitään kummempaa, paitsi että maitoauto oli puoli tuntia myöhässä, saatte ihmetellä lypsyrobottia toiminnassa: http://youtu.be/gLUrhz59rlM

Kolmekymppiset!

Tämän päivän jälkeen harjoittelua on jäljellä 30 työpäivää! Hyvillä mielin palasin vapaalta viikonlopulta aamulla navettaan. Olin kuullut, että vasikoita on lähdössä, mutta pahalta se silti tuntui nähdä toimistossa kuitti kolmen sonnivasikan myynnistä teurastamolle. Ei auta ajatella, että matka tehtiin mukavassa autossa ja että Paimio on kuulema eläinystävällinen teurastamo. Eivät ole enää pojut nykimässä hihaa, kun käyn vasikkalassa siivoamassa :(

Myös lehmiä lähti liikenteeseen tänään, kun ummessa olevia lehmiä (ei-lypsäviä, jotka odottavat poikimista) ajettiin laitumelle. Viitisen lehmääkö sinne nyt meni, ja yksi tuotiin paluupostissa navettaan poikimaan. Nyt on siis kaksi joiden vasikoimista odotellaan, toinen on jo myöhässä joten sieltä tullee sonnimulli. Yrtti sen sijaan saattaisi tehdä lehmän. Pitääkin alkaa miettiä yrtteihin liittyvää, j:llä alkavaa nimeä ipanalle.

Niin, vasikoiden nimeämisestä en varmaan olekaan maininnut. Suomessa lypsylehmien vasikoiden nimi alkaa vuosittain vaihtuvalla kirjaimella. Nyt on J-vuosi, joten vasikat saavat j-kirjaimella alkavia nimiä, kuten Jekku, Johtaja ja Juliste. Ensi vuoden vasikat ovatkin K:lla alkavia, aakkosjärjestyksen mukaisesti. Vierasperäisiä kirjaimia ei käytetä. Jos siis naudan nimi on vaikka Eeva, voi laskea sen olevan noin kolmevuotias (E, F, G, H, I, J). Kolmevuotiaana lehmä yleensä on jo poikinut, joten sitä voi kutsua lehmäksi, ja tiedetään silloin että sillä on myös vähintään yksi vasikka. Nimi kertoo siis paljon!

Loppuun vielä kuvasaastetta tältä päivältä.

Juuri poseeraa

Kuten sanottu, kasa on vasikoiden luontainen olomuoto.

Tältä näyttää lypsyrobotti takaa.

Jatkolla on asiaa.

Juliste iltapalalla