Aamulla odotti iloinen yllätys, kun eilen nupoutetut vasikat loikkivat ja leikkivät tavalliseen tapaan. Ruokakin maistui, eivätkä yhtään säikkyneet kun menin karsinaan heitä tervehtimään. Itseasiassa päinvastoin; taisi lisätilan saaminen todellakin tehdä hyvää ipanoille!
Vajaa tunti ennen aamunavetan päättymistä navetalle tallusti tuntematon rouva, joka kertoi olevansa meijeristä, ja kyseli onko emäntä paikalla. Harras toiveeni ei toteutunut: poissa oleva emäntä ei päässyt navetalle, joten minä sitten emännöin tarkastajan yllätysvisiittiä. Hyvässä hengessä se meni, pohdittiin utaretulehdustilannetta navetalla ja käytiin vilkaisemassa robottien kunto. Lehmät saivat kiitosta pelottomuudestaan ja rauhallisuudestaan, ja vasikoidenkin hyvää kuntoa ja pirteyttä kehuttiin, samoin hiehojen parantunutta tiinehtyvyyttä. "Peloton" on tosin aika lievä ilmaus lehmälle, joka änkee viereen paijattavaksi, ja kääntelee päätään niin että rapsuttelet juuri oikeasta kohdasta...
2012: Mitä tapahtuu, kun tietokone vaihtuu lypsyrobottiin, ja koira yli kahteensataan lehmään? Kotieläintieteen opiskelijaksi vaihtanut entinen projektipäällikkö suorittaa 85 vuorokauden maatilaharjoittelun. Tarina jatkuu vuonna 2013 navettatöiden merkeissä. Antaa mennä lehmä, ammu vaan!
torstai 9. elokuuta 2012
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Vasikoiden erittäin huono päivä
Ei-tilanhoitaja-vaan-työntekijä uurasti taas tänään Kärcherin kanssa, ja nyt on navetalla sen näköistäkin että painepesurilla on ollut osuutta asiaan. Nuorkarja ja vasikat saavat olla nyt putipuhtaissa karsinoissa, ja kun vasikat vielä jaettiin kahteen karsinaan, niillä on vihdoin riittävästi tilaa. Ja tilaa ne nyt tarvitsevatkin, että voivat rauhoittua. Pesun aikana vasikoita siirreltiin karsinasta toiseen, ja nälkäkin varmaan oli kun yöllä isommat olivat taas kiskoneet juottoautomaatin letkun irti, eivätkä pienemmät saaneet maitoa. Kaiken kukkuraksi iltanavetalla odotti karsinallinen tokkuraisia ipanoita: vasikat oli nupoutettu. Onneksi sentään automaatin letkua ei enää voi vasikka repiä irti, joten illalla ja yöllä saavat hakea rauhassa lohtumaitoa.
Mahdoinkohan aiemmin jo selittää mistä nupoutuksessa on kyse? Luultavasti, mutta muistutuksena: nupoutus tarkoittaa naudan sarvenalkujen polttamista. Pitkään se tehtiin ilman mitään kivunlievitystä, mutta vihdoin karjanomistajat löysivät omatuntonsa, ja nykyään rauhotus, puudutus ja kipulääke ovat yleistymässä. Vasikka siis rauhoitetaan ensin. Rauhoitus ei vaikuta kivun tuntemiseen laisinkaan, joten sarvien tyvet puudutetaan, ja samalla pistetään kaksi päivää vaikuttava kipulääke. Itse nupoutus tehdään 700-asteisella nupoutusraudalla, jota painetaan sarvenalun päälle noin 20 sekunnin ajan. Polttaminen tuhoaa sarvea ympäröivän kudoksen, jolloin se ei pysty kasvattamaan sarvea. Tutkimusten mukaan nupoutuksen jälkeinen kipu kestää viisikin päivää, joten annettu kipulääkityskään ei oikeastaan ole riittävä. Sarvellinen karja on kuitenkin sekä eläimille että työntekijöille todellinen turvallisuusriski, minkä lisäksi sarvet ovat tiellä eläinten syödessä ruokintapöydästä. Nupoutus on siis hyvä tehdä, mutta omasta puolestani odottaisin vieläkin tehokkaampaa kivunlievitystä.

![]() |
| (c) http://www.maitoamaalta.fi/sarvetonta-sopua/ |
tiistai 7. elokuuta 2012
Pedikyyripalvelusta päivää
Tänään olisi muuten ollut normipäivä, mutta tilanhoitaja (joka muuten ei ole tilanhoitaja vaan kuulema ihan vaan työntekijä) oli saanut hiehojen osaston pestyä, joten sinne oli aika siirtää uudet asukkaat. Jostain syystä minä sain kunnian seistä hiehokarsinassa, ja estää sinne tuotujen elukoiden karkaamista takaisin, kun muut vielä tulivat avoimesta portista sisään. Lievästi ahdistava tunne seistä nurkassa lantakolan kanssa, kun kahdeksan nuorta mutta suurta, villiä ja jännittynyttä tai pelkäävää hiehoa pomppivat, potkivat ja laukkaavat edes takaisin. Yritä siinä sitten muistaa, että eläinten kanssa pitää aina olla rauhallinen... Ei muuten ole ihan helppoa sanoa "noooh, oles nyt siinä", kun suusta meinaa koko ajan tulla "Älä nyt p*rkeleen hullu päälle tule!!" Melko pian hiehot rauhoittuivat uuteen asumukseensa. Iltanavetalla elämä sujui jo normaaliin tapaan :)
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Viimeinen rutistus
Vapaat on vietetty, viimeisen kerran. Parin päivän poissaolon jälkeen mitään suurempaa ei ollut muuttunut, vaan navetalla kaikki oli kuten ennenkin. Vasikoita ei ollut tullut lisää, mutta kaksi viimeisillään tiinettä mammaa oli otettu karsinoihin jo odottamaan poikimista. Karjakon mukaan viikonloppu oli mennyt melko rauhallisesti. Isommilla vasikoilla oli tosin ollut eilen kivaa, useampikin oli ottanut ja lähtenyt tutkimaan maailmaa... emäntä ja karjakko olivat niitä sitten ajaneet ja houkutelleet takaisin, ja ilmeisesti joka sorkka oli lopulta löytänyt tiensä takaisin omaan karsinaan. Oli pienillä ollut hauskaa!
Harjoittelua jäljellä 14 päivää, tai oikeastaan 13,5. Eikös oo hieno aamukampa, ihan itte Paintilla piirsin :p
Harjoittelua jäljellä 14 päivää, tai oikeastaan 13,5. Eikös oo hieno aamukampa, ihan itte Paintilla piirsin :p
torstai 2. elokuuta 2012
Ylös lehmä, ylös!
Väki vähenee, pidot ei parane. Aamulla lähti viisi lehmää ja yksi hieho taas kohti Paimion teurastamoa. Pääluku navetassa siis tällä hetkellä 233. Teurasauton lähdettyä ihmettelin ruuhkaa toisen lypsyrobotin edessä. Alfahan se sinne oli kipeän koipensa kanssa kellahtanut, suoraan robotin eteen, eikä suostunut liikahtamaan. Sitä työnnettiin, vedettiin ja autettiin kasaamalla käytävälle keko turvetta ja soraa, mutta lehmä ei vaan saanut takajalkoja alleen. Lopulta kasattiin nostoteline käytävälle, nostettiin lehmä jaloilleen, ja telineen kanssa kävelytettiin se karsinaan. Siellä Alfa sitten seisoi ihan nätisti niin kauan, että se saatiin kannukoneella lypsettyä.
Tilalla olevan telineen tyyppisestä lehmän nostotelineestä ei löytynyt kuvia, mutta kyseessä on kutakuinkin alakuvan mukainen härveli (kuvassa suomalainen Mullinturva-teline). Pyöriä tosin ei ole, liinojen tilalla on kunnollinen leveä nostomatto ja vinssejä käännetään ketjuista vetämällä, ei kammilla.
Hyvinvoinnista huolestuneille kerrottakoon, että lehmä on suuri, painava, ja melko passiivinen eläin. Jos se kaatuu eikä pääse heti itse ylös, se ei juuri yritä enää. Jos ylösnousu tuottaa kipua tai jalka on heikko, lehmä ei välttämättä yritäkkään nousta. Pitkään makaavan lehmän pötsitoiminta lakkaa, pötsi täyttyy kaasulla ja lehmä tukehtuu pötsin painaessa keuhkoja. Tuotoskauden lehmät on lisäksi lypsettävä kahdesti päivässä niiden hyvinvoinnin takia, eikä makaavaa lehmää voi lypsää. Makaaa lehmä on siis saatava ylös, jos se halutaan pitää hengissä. Nostoteline on tarkoitettu juuri siihen. Se ei ole mikään moderni kidutusväline eikä lehmän riippumatto, vaan tapa nostaa suuri eläin ylös ja siirtää haluttuun paikkaan lepäämään.
Tilalla olevan telineen tyyppisestä lehmän nostotelineestä ei löytynyt kuvia, mutta kyseessä on kutakuinkin alakuvan mukainen härveli (kuvassa suomalainen Mullinturva-teline). Pyöriä tosin ei ole, liinojen tilalla on kunnollinen leveä nostomatto ja vinssejä käännetään ketjuista vetämällä, ei kammilla.
![]() |
| (c) Lieksan RHS-metalli |
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Navettabileet
Aamunavetta meni rauhallisesti, mutta vain koska tulin paikalle vähän emännän jälkeen. Oli kuulema yöllä ollut hyvätkin bileet: muutama lehmä oli karannut alueeltaan, ja hengaillut pitkin navetan käytäviä sontimassa ja tutkimassa. Muun muassa vasikoiden tiivisterehusäkki oli kummasti keventynyt, ja siihen oli tullut turvan muotoinen kolo. Lehmien oma, lähes tyhjä tiiivisterehusäkki löytyi useampana revittynä palasena vasikoiden karsinasta. Sairaskarsinan asukkaat olivat mystisesti vaihtuneet; potilaat olivat lähteneet ja tilalle oli tullut pari muuta uteliasta...
Iltanavetalla olikin sitten vähän rauhattomia elukoita, liekö odottivat jo yötä ja seuraavia kekkereitä. Saatiin ne sentään lypsettyä ja ruokittua, ja ehdin siinä sivussa kuivittaakin eli lisätä kuivaa turvetta parsiin. Karjakko palasi tänään Virosta Suomeen, ja ilahduttaa meitä kaikkia taas huomenna lähes käsittämättömällä suomi-viro-sopotuksellaan. Huomisiltana suuntaankin nokan kohti kotia taas muutamaksi päiväksi :)

tiistai 31. heinäkuuta 2012
Kipinöintiä
Eilinen iltanavetta päättyi komeasti, kun viimeisen rehunjakokierroksen lopuksi rehuvaunun johto heitti pirteän kipinäsuihkun, ja koko vaunu pysähtyi parisen metriä ennen maalia. Sähköjohto oli kuulema mennyt poikki, mutta onneksi tilanhoitaja korjasi sen aamulla, eikä aamupalatarjoilu myöhästynyt liikaa.
Tänään aamulla kipinöikin sitten oikein kunnolla, kun samainen tilanhoitaja hitsasi lantaraappaa kuntoon. Lehmät katselivat uteliaana toimitusta, ja olisivat varmaan ojentaneet auttavan sorkankin, jos en olisi hätistellyt niitä kauemmas. Nuorkarja sentään hieman säpsähti, kun niiden vieressä alkoi rälläkkä ulvoa ja hitsipilli välkkyä. Sen enempää asia ei niitäkään kiinnostanut, muutama tosin olisi ihan väen vängällä halunnut tutustua lähemmin operaatio Lantaraapan Korjaukseen. Urhea hitsausvahti (= minä) pysyi kuitenkin vartiossa, joten säästyttiin kärventyneiltä lehmän turpakarvoilta. Ja raappa on taas kuin uusi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)